Yhteisötaiteilija Ritva Harle mexico-performanssissa vastaanottamassa kukkia ja hedelmiä äitimaalle.

Ritva Harle Helsingissä YK-päivänä 2011

Olen ylpeä ja otettu tästä kunnianosoituksesta saadessani käyttää PAND - taiteilijat rauhan puolesta - järjestön puheenvuoron. Se on sivumennen sanottuna itse kirjoittamani, eikä sitä ole käsitelty kokouksissa tai komiteoissa. Kiitän siis Pandilaisia luottamuksesta.

Tänään tulee kuluneeksi 66 vuotta YK:n perustamisesta. Periaatteessa riittäisi, jos lukisin YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen vuodelta1948. Se on hieno teksti, joka on aina ajankohtainen, mutta valitettavasti sitä toteutetaan jatkuvasti yhä vähemmän.

Globaali maailma on monimutkainen paikka, josta on mahdotonta päästä kärryille -näin meille uskotellaan ja me uskomme, koska se antaa meille tilaisuuden olla tekemättä mitään ja jättää asia viisaampien huoleksi. Voimme käpertyä sohvannurkkaan pohtimaan vaikka liian paksua vyötäröämme tai elämmekö tarpeeksi terveellisesti. Tai miettimään, kuinka se - vastakkainasettelun aika on ohi - Saulin Jenni sillä lailla meni nipistämään Niinistöä takalistosta. - Rakkautta varmaan, tai sitten vaalitemppu.

Maailma on yksinkertaistunut sitten Neuvostoliiton hajoamisen. Siihen sakka piti pohtia kaksinapaisuutta ja valita puolensa jommastakummasta leiristä, jotka kamppailivat maailman jakamisesta omiin etupiireihinsä.

Nyt meillä on yksi leiri ja sen nimi on ahneus. Aikaisemmin oli vaikeampaa nähdä sotien ja muiden konfliktien vaikuttimia. Annoimme itsemme uskoa että kamppailua käytin impperialistien ja kommunistien välillä. Nythän voimme leikkiä uskovamme siihen, että maailmassa kamppailevat uskonnot tai vaihtoehtoisesti, että maailman kansat kaipaavat vapautta.

Tarkemmin emme pysähdy miettimään mitä vapaudella tarkoitetaan? Sananvapautta - kyllä, mutta miten, kun lähes kaikki maailman tärkeimmät tiedotusvälineet ovat finanssipiirien omistuksessa. Vapautta hankkia koulutusta - kyllä, kuten englantilaiset, joiden yliopistoihin lätkäistiin 9000 punnan lukukausimaksut. Hyvää terveydenhoitoa - kyllä, kuten meillä, jossa julkista ajetaan alas niin, että pian sitä käyttää vain yhteiskunnan rupusakki - siis köyhät, sairaat, työttömät, itse omassa työssä työllistyvät taiteilijat ja tutkijat. Vapaata liikkuvuutta - kyllä, kuten meidän eurooppalaisilla sisarillamme ja veljillämme romaaneilla, tai niillä, lähes 44 miljoonalla pakolaisella, jotka ovat konfliktien ja vainon vuoksi joutuneet pakenemaan, joista vain 2,9 miljoonaa pystyi palaamaan koteihinsa vuoden 2010 aikana ja se sentään oli korkein luku 15 vuoteen.

Maailmassa vapautta on vain suurella rahalla ja omistavalla luokalla. Minusta maailma näyttäytyy tällä hetkellä siltä, että siellä missä Nato ja IMF - siellä ongelma.

Ritva Harle

YhtNato, USA:n johdolla, millä tahansa tekosyyllä, käy väkivaltaisesti sekaantumassa niiden maiden sisäisiin asioihin, joissa on luonnonvaroja, halpaa työvoimaa tai valtionyhtiöitä, joita ei vielä ole saatu ylikansallisten yhtiöiden valvontaan ja omistukseen. Perään tulee IMF eli Kansainvälinen valuuttarahasto, joka talouden shokkihoidollaan viimeistellee paketin, josta voitot tipahtelevat kauniisti osakkeenomistajien taskuihin. Vaikka IMF:llä on 185 jäsenmaata - Suomi mukaan lukien, suurinta valtaa IMF:ssa käyttää USA, koska äänivalta perustuu maiden rahoitusosuuteen järjestössä. IMF valvoo maailmanlaajuista rahoitusjärjestelmää, näennäisesti se toimii maailman finanssijärjestelmässä eräänlaisena pelastajana maalle, joka on ajautunut finanssikriisiin. 80-luvun alusta alkaen IMF on yhdessä Maailmanpankin kanssa ajanut valtioiden toteutettavaksi rakennesopeutusohjelmia, jotka ovat lainaehtojen muodossa tarjottavia makrotalouspoliittisia paketteja. Meille santaan, että niiden tarkoituksena on vakauttaa kohdemaan talous kasvukelpoiseksi. Tosiasiassa IMF on niillä ollut ajamassa valtioita taloudelliseen kaaokseen. Somalia, Ruanda, Intia, Bangladesh, Vietnam, Brasilia, Peru, Bolivia, Thaimaa, Venäjän federaatio, entinen Jugoslavia - muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Vielä emme näe selkeästi arabikevään tuomia muutoksia. Jotain voidaan päätellä Libyan tapahtumista. YK:n turvallisuusneuvoston julistamasta lentokieltoalueesta edettiin nopeasti Naton johdolla ilmaiskuihin. Niissä on kuollut valtavat määrät siviilejä ja raunioitettu maan infrastruktuuri. Hengiltä on saatu myös Gaddafi ja hänen poikansa.

Minulle teki pahaa ja tunsin suurta myötähäpeää katsoessani you tubesta Hilary Clintonin reagointia: Wau, sanoi hän kuolinviestin saatuaan.

Olen surullinen Libyan kansan tähden. Monestakin syystä. Moni on menettänyt kotinsa ja läheisiään. Mietin, onko hyvä aloittaa uutta hallintoa niin, ettei edellistä päämiestä saatettu edes oikeuden eteen, vaan häntä kidutettiin, kohdeltiin häpeällisesti ja murhattiin.

Mikäli menneisyydestä voi ennustaa tulevaa, tulemme näkemään maailman tuhokapitalistit haaskalla tosi pian. Ennustan uutisia, joissa kerrotaan, kuinka IMF menee pelastamaan Libyaa ja auttamaan sen jälleenrakentamisessa. Ne uutiset, joissa kerrotaan maan öljyvarojen joutumisesta lännen finanssikeinottelijoiden haltuun ja terveydenhoidon, sekä koulutuksen yksityistämisestä saattavat jäädä meiltä huomiotta.

Ja voi, Alexander Stub-parkaa, hän katui jo keväällä, ettei aktiivisemmin ajanut Suomen osallistumista Libyan ilmaiskuihin: nyt sitten suomalaisia ei ehkä huolita jälleenrakennukseen. Ja voi meitä, jotka emme kyenneet vaikuttamaan siihen, ettei sotaa Libyassa olisi tarvittu.

J

opa amerikkalaisen taloustieteen nobelistin, Joseph Stiglitzin mukaan IMF:n operaatioista ovat hyötyneet pääasiassa vain suuret länsimaiset rahoituslaitokset tai yksittäiset rikkaat henkilöt kohdemaissa, joille valuutan kurssin keinotekoinen ylläpitäminen antaa aikaa siirtää pääomansa pois ennen kurssiromahduksia. Kansainvälinen valuuttarahasto on myös tukenut moraalitonta velkaa muun muassa Argentiinassa, joka tuhosi kohtuullisen rikkaan maan talouden nopeasti.

Miksi puhun pelkästään rahasta, vaikka olen taiteilija? Vastaan, että juuri siksi. Rauhaa ei voi olla oloissa, jossa vallitsee taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus - siis kurjuus. Jos ei ole rahaa ja rauhaa, ei pystytä kehittämään korealuokkaista taidetta ja luomaan pohjaa laajalle sivistykselle. Paras taide kumpuaa ilosta, nautinnosta ja elämänvoimasta. Tuskaa siihen ei tarvita.

Meidän täytyy uskaltaa hankkia tietoa ja kohdata todellisuus sellaisena kuin se näyttäytyy maailman enemmistölle. Meidän, joilla on mahdollisuus ja monenlainen tekniikka käytössämme, täytyy kritisoida IMF:n ja finanssikeplottelijoiden toimintaa. Meidän täytyy nähdä rahan ja aseiden liitto ja lakata uskomasta siihen, ettei vaihtoehtoja muka ole. Niitä on aina. Meidän on vaadittava perusteellisia uudistuksia ja saatettava talous palvelemaan elämää, eikä tuhoa.

Henry David Thoreaun Kansalaistottelemattomuus - essee, vuodelta 1849 inspiroi Erno Paasilinnaa v. 86 - pari vuotta myöhemmin kuin Suomen Pand oli perustettu: Koko ihmiskunnan, jokaisen kansan, jokaisen yksilön tärkein olemassaolonkysymys on kysymys sodasta ja rauhasta. Se on ensimmäinen ja viimeinen kysymys, ensimmäinen aamulla ja viimeinen illalla. Sen ratkaisemiseen ei ole muuta keinoa kuin yleinen ja kautta kansojen leviävä kansalaistottelemattomuus.

Leo Tolstoi tuomitsi jo 1899 täydeksi huiputukseksi Nikolai II aloitteesta koollekutsuun Haagin aseistariisuntakonferenssin. Hän sanoi, ettei ole muuta ratkaisua kuin jokaisen yksilön ehdoton kieltäytyminen astumasta tappajien riveihin. Hän ei antanut mitään arvoa konferenssille, päinvastoin solvasi sitä peliksi, jonka avulla pyrittiin sääntelemään ja naamioimaan todellisuudessa välttämättömäksi hyväksytty tilanne. Armeija merkitsi Tolstoille kaikkien hallitusten tärkeintä perustaa: ensin omia kansalaisia vastaan, sitten muita kansoja vastaan. Koska armeijat ovat erotuksetta kaikille hallituksille samassa asemassa, eivät hallitusten väliset aseistariisuntakonferenssit voi olla muuta kuin yhtä ja samaa petosta. Ne ovat diplomaattisia juoninäytelmiä vailla vähäisintäkään yritystä vapautua armeijoista.

Kansalaistottelemattomuuden tärkein tehtävä on edelleen sama: kieltäytyminen väkivallasta muita yksilöitä kohtaan ja kieltäytyminen oman hengen uhraamisesta samalle väkivallalle. Hallitukset eivät voi tätä oikeutta kansalaisille koskaan taata. Päinvastoin ne velvoittavat ja pakottavat siihen, koko maailman tuhoutumisen uhallakin.

Näin siis Erno Paasilinna 1986. Minä lisäisin siihen vielä, että yhtälailla tärkeää on ymmärtää, että sellaisten hallitusten ja yritysten tukeminen, jotka orjuuttavat, polkevat ihmisarvoa ja kohtelevat kaltoin kansalaisia omissa tai toisissa ja kolmansissa maissa, on väkivaltaiseen tekoon osallistumista ja sen hyväksymistä.

Lopuksi lainaan vielä Henry David Thoreauta itseään: On tuhansia, jotka periaatteessa vastustavat orjuutta ja tätä sotaa, mutta käytännössä eivät pane tikkua ristiin niiden lopettamiseksi. Washingtonin ja Franklinin nimiin vannoen he istuvat kädet ristissä selittäen, että jotakin pitäisi tehdä. Vapaakauppa on heille päällimmäinen huoli, ei kyse vapaudesta. Tyynesti he silmäilevät päivällisen päätteeksi markkinahinnat ja saman tien uutiset Meksikon sodasta. Niiden päälle sopii ottaa nokoset.

Kiitos ja hyvää YK:n aseistariisuntaviikon jatkoa!

Helsingissä 24.10.11
Kuvataiteilija, Ritva Harle